Mikko Karvonen | 1 Nov 2004 09:38
Picon
Picon

Lokakuun pelit


Lokakuu oli allekirjoittaneelle keskinkertainen pelikuukausi. Sessioita kertyi vajaa
kolmekymmentä ja määrällisesti listaa hallitsi jälleen kerran Mystery Rummy: Jack the Ripper.
Saas nähdä, meneekö sadan pelin raja rikki vielä tämän vuoden puolella...

Muuten pelikuukautta hallitsi kaksi uutta tulokasta:

Titan: the Arena on yksi ensimmäisiä uuden aallon lautapelejä, joihin minulla on ollut kosketusta ja
se on aina ollut yksi omia suosikkejani. Valitettavasti pelin saaminen mistään on ollut hyvin
vaikeaa, sillä ainoan löytämäni kappaleen päätti napata itselleen sitä kuskaamassa ollut
kaverini :-(. Niinpä Colossal Arenan hankkiminen oli lähes pakollista enkä ole katunut ostosta
hetkeäkään. Tunnin mittainen taktikointipaketti pääsi pelipöydälle kuukauden aikana viisi
kertaa enkä usko, että sen suosio tulee ihan heti loppumaan.

Tiistaina kotiovelleni saapunut HeroScape ylsi viiteen pelisessioon vajaassa viikossa. Ja hauskaa on
ainakin tähän mennessä ollut. Peli on kevyt ja helposti lähestyttävä, mutta riittävän
taktinen ja monipuolinen, jotta sen pelaaminen on aidosti mielekästä. Nyt kun vielä olisi jossakin
pöytä, jossa sitä voisi pitää vakituisesti... systeemin kasaamiseen, purkamiseen ja
pakkaamiseen menee nimittäin suhteellisen paljon aikaa.

Kolmas "uusi peli" lokakuun aikana oli Runeboundin lisäosa Shadows of Margath. 29 korttia
sisältävät mukavasti uusia ideoita mm. ihmissudeksi muuttumisen muodossa. Lisäksi tarjolla on
kymmenkunta korttia, joilla pelaajat voivat olla suorassa vuorovaikutuksessa keskenään. Turhan
monet näistä olivat keskittyneet pelkästään toisten kiusaamiseen, mikä häiritsi minua
hieman, mutta monille muille uudet temput lienevät hyvin tervetullut lisä pelikokemukseen.

Princes of the Renaissancea päästiin pelaamaan taas pitkästä aikaa ja mielenkiintoinen pelihän se
on edelleen. Tällä kertaa voitto meni niukalla pisteen erolla pelkkään sotimiseen keskittyneelle
pelaajalle ja allekirjoittaneen kauppias- ja kuuluisuustaktiikka jäi toiselle sijalle. Ah ja voi.
Tämä pitäisi saada useammankin hyllystä pelipöydälle. Lähitulevaisuudessa se saa tosin kovan
(Continue reading)

Mikko Saari | 1 Nov 2004 09:44

Re: Lokakuun pelit


On Mon, 1 Nov 2004, Mikko Karvonen wrote:
> Hyvin mielenkiintoisia Essen-pelejä, joiden saaminen mistään voi olla
> vaikeaa: Fairy Tale, Oltremare - Merchants of Venice, Dicke Dämonen, Im
> Auftrag des Königs.

Oltremarea kehuttiin kyllä kovasti. Se vain olisi pitänyt olla Essenissä
ostamassa ja sittenkin olisi kai pitänyt olla aika nopea. Noh, eiköhän
sitä tule lisää kun kerran suosio on varma ja siinä vaiheessa peliä saanee 
ainakin Saksan kaupoista.

--

-- 
Mikko Saari - http://www.melankolia.net/
"Iskee kiiras salamointi välkkeen, sen kylmä kajo katseen omain paljastaa
Nauran takaa oveluutein pilkkeen, verijäljet johtaa nyt pyhään senaattiin"
--Kuusumun profeetta: Me olemme veitsi joka viiltää

------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> 
$9.95 domain names from Yahoo!. Register anything.
http://us.click.yahoo.com/J8kdrA/y20IAA/yQLSAA/grQolB/TM
--------------------------------------------------------------------~-> 

Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen:
pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

 
Yahoo! Groups Links

<*> To visit your group on the web, go to:
    http://groups.yahoo.com/group/pelilista/
(Continue reading)

tryytty | 1 Nov 2004 10:57
Picon
Picon

Re: Lokakuun pelit


> Oltremarea kehuttiin kyllä kovasti. Se vain olisi pitänyt olla 
Essenissä
> ostamassa ja sittenkin olisi kai pitänyt olla aika nopea. Noh, 
eiköhän
> sitä tule lisää kun kerran suosio on varma ja siinä vaiheessa peliä 
saanee 
> ainakin Saksan kaupoista.

Oltremarea saanee muuten tällä hetkellä PlayMestä, mutta ei varmaan 
kauan. Mutta on melkoisen varmaa, että pelistä tulee uusi isompi 
painos, joten pienellä kärsivällisyydellä sen saanee myöhemmin 
käsiinsä. Peli on muuten yllättävän pieni. Kun olet nähnyt ensin 
kuvia siitä ja sen jälkeen aidon version, niin se näyttää ihan 
pienoismallilta, joka on tarkoitettu nukkekotiin. 

Tommy 

------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> 
Make a clean sweep of pop-up ads. Yahoo! Companion Toolbar.
Now with Pop-Up Blocker. Get it for free!
http://us.click.yahoo.com/L5YrjA/eSIIAA/yQLSAA/grQolB/TM
--------------------------------------------------------------------~-> 

Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen:
pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

 
Yahoo! Groups Links

(Continue reading)

Mikko Karvonen | 1 Nov 2004 12:10
Picon
Picon

Re: Re: Lokakuun pelit


> Oltremarea saanee muuten tällä hetkellä PlayMestä, mutta ei 
> varmaan kauan. Mutta on melkoisen varmaa, että pelistä tulee uusi isompi 
> painos, joten pienellä kärsivällisyydellä sen saanee myöhemmin 
> käsiinsä.

Jeesh. Nettikeskustelujen perusteella vaikuttaa tosiaan vähän siltä, että ihmiset vain
odottelevat tietoa siitä, mikä firma pelin nappaa siipiensä suojaan. Ja kysyntää tuntuu tosiaan
olevan. Ainakin omalla kohdallani Oltremare on melkeinpä mielenkiintoisin Essen-uutuus tänä
vuonna. Struggle of Empireskin taidettiin tosin julkaista siellä, mutta sen taivalta on tullut
seurattua jo niin pitkään, etten oikein osaa mieltää sitä Essen-julkaisuksi :-).

//Gargoyle

------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> 
Make a clean sweep of pop-up ads. Yahoo! Companion Toolbar.
Now with Pop-Up Blocker. Get it for free!
http://us.click.yahoo.com/L5YrjA/eSIIAA/yQLSAA/grQolB/TM
--------------------------------------------------------------------~-> 

Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen:
pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

 
Yahoo! Groups Links

<*> To visit your group on the web, go to:
    http://groups.yahoo.com/group/pelilista/

<*> To unsubscribe from this group, send an email to:
(Continue reading)

kystas | 1 Nov 2004 20:59
Picon
Favicon

Re: Lokakuun pelit


Hieman hiljaisempi kuukausi lokakuu oli minullekin. Pelejä tuli 24 
kipaletta, joista kaksi kolmasosaa kaksinpelejä. Flowerpower 
kuudella pelatulla pelillä edustaa kärkeä, mikä johtuu tyystin 
siitä, että peli maistuu vaimolleni erinomaisesti ja itsekin 
kieltämättä tykkään pelata välillä hieman "lempeämpää" peliä. Hyvä 
hankinta kaikin puolin Kosmoksen kaksinpelisarjasta.

Muutenpa eri pelejä tuli pelattua kerran pari, käytännössä 
pelihyllyn harvemmin pelatut pelit pääsivät pelipöydälle, sillä 
samalla piti ottaa pelikuvio nettisivuprojektia varten. Pelilistalta 
löytyy niin Tom Tubea, Hiveä, Alcatrazia kuin niinkin loistavaa 
peliä kuin Take It Easya. Jollei viime mainittu ole entuudestaan 
tuttu, niin katsokaapa ja hämmästelkääpä pelin keskiarvoa 
Boardgamegeekistä... 

Tom Tubea olen nyt pelannut neljä peliä eikä peli oikein vakuuta. 
Vauhti ja vaaralliset tilanteet jäävät jotenkin uupumaan. Tosin 
tykkään kyllä pelin erilaisista laatoista, joiden myötä pelilautakin 
täyttyy eri tavalla. En tiedä, ehkäpä peli aukeaa muutaman lisäpelin 
jälkeen tai jollei, niin saa lähteä.

Pelihyllyni eivät lokakuussa täyttyneet, mitä ei varmastikaan voi 
sanoa monesta Essenin kävijästä. :) Aika hurjia raportteja, joissa 
kansa tuo jopa 70 peliä kotituliaiseksi. Uutena tulokkaana itselläni 
on ainoastaan Da Vinci Code, jonka toin mukanani Lontoosta. Peli 
vaikuttaa ihan pätevälle, joskin tuuripainotteiselle, täytepelille. 
Kun yksi peli kestää vain sellaiset 10 minuuttia, niin useampi peli 
tulee pelattua samaan syssyyn. Kannattaa kokeilla.

(Continue reading)

Mikko Saari | 2 Nov 2004 06:09

[Fwd: Wanted: Britannia, Ancient Conquest, Rus]


Sattuipa rec.games.boardista mielenkiintoinen viesti kohdalle. Lewis 
Pulsipher kyseli Britannian jenkkiedition, Ancient Conquestin ja Rusin 
perään - syy? "I am working on the second edition of Britannia".

Britannia-faneille tämä tiedoksi.

-- 
Mikko Saari, http://www.melankolia.net/ - "Ei se ole sulta pois, jos
joku toinen menestyy, toisen löytää lämmin syli, rekka ajaa toisen yli,
pikkupojat potkii pihakeinun täysin hajalle, samanlaisen olotilan
toivotko sun rakkaalle?" --Maj Karma: "Kyynel"

------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> 
Make a clean sweep of pop-up ads. Yahoo! Companion Toolbar.
Now with Pop-Up Blocker. Get it for free!
http://us.click.yahoo.com/L5YrjA/eSIIAA/yQLSAA/grQolB/TM
--------------------------------------------------------------------~-> 

Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen:
pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

 
Yahoo! Groups Links

<*> To visit your group on the web, go to:
    http://groups.yahoo.com/group/pelilista/

<*> To unsubscribe from this group, send an email to:
    pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com
(Continue reading)

Mikko Saari | 2 Nov 2004 07:04

Lokakuun pelit


Hyvä että edes muut pelaavat, lokakuukin oli vähän hiljaista. Onneksi
yksi Seurapelikerho edes piristi tarjontaa.

Kuukauden mielenkiintoisimmat uutuudet olivat varmaankin Fifth Avenue ja
Dos Rios. Fifth Avenue oli toisella yrityksellä huomattavasti 
kiinnostavampi, johtuiko sitten neljästä pelaajasta. Pistetoimintoa 
käytettiin useampaankin otteeseen ja pelissä oli ihan toden teolla 
jännitystäkin mukana.

Mielipide nousi, mutta ei Fifth Avenue kyllä sittenkään mikään 
huippupeli ole. Hyvä kuitenkin, ja eiköhän sitä vielä tule pelattua 
ennenkuin alkaa pois myyminen.

Dos Riosissa taas on kiinnostava pelimekaniikka, mutta pelin 
kokonaiskuva hieman epäilyttää kaikessa kaoottisuudessaan. Ainakaan 
peliä ei taida kannattaa edes yrittää pelata neljällä pelaajalla. Minun 
mielestäni on mukavaa nimittäin pohtia vuorojaan etukäteen, mutta Dos 
Riosissa se ei onnistu oikein edes kolmella pelaajalla.

Victory & Honoria oli hienoa pelata vihdoinkin oikein. On se vaan pirun 
hieno peli, mutta jo käytännön syistä hieman rajoittunut. Tasan neljä 
pelaajaa on aika tiukka vaatimus, vielä kun peli on sellainen, ettei se 
taatusti vetoa ihan jokaiseen. Nokkelien tikkipelien ystävät säntäävät 
kuitenkin Victory & Honorin perään hihkuen.

--

-- 
Mikko Saari, http://www.melankolia.net/ - "Ei se ole sulta pois, jos
joku toinen menestyy, toisen löytää lämmin syli, rekka ajaa toisen yli,
pikkupojat potkii pihakeinun täysin hajalle, samanlaisen olotilan
(Continue reading)

tryytty | 2 Nov 2004 08:58
Picon
Picon

Re: Lokakuun pelit


Mulla pelaamisen tahti eikun kiihtyy näin loppuvuotta kohti. Tässä 
kuussa pelejä tuli jotain 50-60 ja niistä erilaisia oli ehkä vähän 
vajaa 40. Näistä Essenin reissulla taisi olla aika tarkkaan 20. 
Satasen raja erilaisten pelien osalta on jo ihan ovella. Tuosta voipi 
hyvin nähdä, että harva peli on saanut pelikertoja yhtä enempää. Pari 
poikkeusta kumminkin. Geschenkt on ehdottomasti ollut 
korttipelihitti. Kulloinenkin korttipelisuosikki saa meillä aina 
peliaikaa (muiden jäädessä totaalisesti pelaamatta). Mutta vielä 
suurempi hitti on ollut Einfach Genial. Peli on nopea, erittäin 
helppo oppia, toimii erinomaisesti myös 2-3 pelaajalla, taktinen ja 
vähintään antaa illuusion siitä, että taidollakin on jotain 
merkitystä. Peli ei ole hirveän strateginen, vaan paljolti yhden 
kierroksen maksimointia. Tosin tietysti sun pitää päättää, että mihin 
väreihin keskität voimiasi. Yrittääkö ottaa maksipisteitä jo hyvistä 
väreistä ja pyrkiä ekstravuoroon vai tyytyäkö pariin surkeaan 
pisteeseen kriittisessä värissä. Ja aina kannattaa tietysti pyrkiä 
blokkaamaan. Kunhan blokkaat vastustajan kriittisen värin 
loppupelissä, niin voitto on yhtä vastustajaa lähempänä. Pelin suurin 
ansio on, että sitä on hauska pelata varsinkin kun kyseessä on 
abstrakti.

Toinen mieltä ilahduttanut peli oli Lost Valley. Kerrankin 
saksalaispeli, jossa teema toimii tosi hyvin. Vielä kun se on 
samoilua ja kullankaivuuta, niin se sattuneesta syystä kolahtaa 
varsin mojovasti. Itse mekaniikoissa ei ole mitään ihmeellistä ja ne 
ovat ehkä vähän itseään toistavat. Pahin ongelma nettikeskustelujen 
mukaan pelissä on, jos sinne sattuu joku tolkuton miettijä. Lisäksi 
pelin loppuehtoa on pelattu säännöllisesti väärin, joka on johtanut 
tynkäkokemukseen. Pelin vuorotoimenpiteet ovat kuitenkin 
(Continue reading)

Mikko Saari | 2 Nov 2004 16:53

Paras Essen-raportti


Sori vaan Tommy, mutta tätä ei voi voittaa:

http://www.spielboy.com/essenview.php

-- 
Mikko Saari - http://www.melankolia.net/
"Iskee kiiras salamointi välkkeen, sen kylmä kajo katseen omain paljastaa
Nauran takaa oveluutein pilkkeen, verijäljet johtaa nyt pyhään senaattiin"
--Kuusumun profeetta: Me olemme veitsi joka viiltää

------------------------ Yahoo! Groups Sponsor --------------------~--> 
Make a clean sweep of pop-up ads. Yahoo! Companion Toolbar.
Now with Pop-Up Blocker. Get it for free!
http://us.click.yahoo.com/L5YrjA/eSIIAA/yQLSAA/grQolB/TM
--------------------------------------------------------------------~-> 

Poistuaksesi listalta, lähetä postia osoitteeseen:
pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

 
Yahoo! Groups Links

<*> To visit your group on the web, go to:
    http://groups.yahoo.com/group/pelilista/

<*> To unsubscribe from this group, send an email to:
    pelilista-unsubscribe <at> yahoogroups.com

<*> Your use of Yahoo! Groups is subject to:
(Continue reading)

Mikko Saari | 3 Nov 2004 05:54

The Games Journal - November, 2004


-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-
The November, 2004 issue of The Games Journal has been posted
to the web.

     http://www.thegamesjournal.com/

-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-=-
In this issue:

ARTICLES
-=-=-=-=-
New Father Gaming
Matthew Baldwin can't wait to play games with his son.

Living the Dream 2.0
Chad Ellis discusses promoting your new boardgame.

PUZZLES
-=-=-=-
Spot The Component 1.0
James Miller offers up 32 deceptive pictures of game components. How
many can you name?

REVIEWS
-=-=-=-
Monks of St. Titus Series
Joe Huber introduces us to the monks of St. Titus in this series of
books about Bridge.

(Continue reading)


Gmane